Heipä hei!

13 Dec

Joulukuu 2012 ja hirveä hinku kirjoittaa. Pitäisiköhän lähteä vaihtoon taas, että saisi hyvän syyn kirjoittaa ihan mitä vaan?

Voin näin kohta kaksi vuotta sitten vaihdossa olleena todeta, että vaihdosta ei ollut kuin hyötyä. Toki aika kultaa muistot, mutta matkan varrelta todella jäi ihania tunteita, tunnelmia ja muistoja sydämeen. En tällä tarkoita pelkästään ihmissuhteisiin liittyviä tunteita, vaikka kämppikseni Samantha onkin edelleen yksi niin tärkeä ystävä minulle! Puhun tunteista ja tunnelmista, mitkä jäivät mieleeni erityisesti. Luetellakseni muutaman, näitä oli muun muassa keväinen/kesäinen lenkkeily yksin De Uithofin maastossa (Zeistiin päin). Maastossa oli upeaa juosta, paras musiikki soi korvissa täysillä, tuoksut olivat täysin erilaisia kuin Suomessa, samoin matkalla tavatut eläimet – no, eivät niin ihmeellisiä. Tosin uusia vesilintulajeja näin laamojen lisäksi. Onnistuin luomaan kevään aikana itselleni tutun ja turvallisen lenkkipolun, mitä oli ilo juosta. Se tunne, se tunne… sitä tuntuu upealta muistellakin! Vain kerran oli huono lenkki, kun ei meinannut jaksaa. Muuten aivan buenoa! Se tunne!

Ja se tunne, (liittyy myös urheiluun) kun juoksin 18-kerroksisen talon raput ylös alas kolme kertaa. Ekalla sai ottaa rauhallisesti, tokalla piti vetää normisti, ja kolmannella piti vetää niin, että veri lentää keuhkoista. Ai että. Rääkki on parasta. Ja toiseksi parasta se hämmennyksen määrä asukeilla, jotka erehtyvät ottaa portaat kesken juoksuni…tai siis huohotukseni. HHÖÖÖÖ—-HHHHHÖÖÖÖH-HHH–HÖÖÖÖÖ!

Ja se tunne, kun Samanthan kanssa illalla kokoonnuttiin keittiöön ja juotiin viinipullo. Ai ai. Ja sitten tietty omalle terassille tuijottelemaan näkymiä.

Ja se tunne, kun pyöräilee keskellä yötä kosteassa ilmastossa läpi Utrechtin. Jeah!

Ja se tunne, kun on keuhkokuumeessa tai oksennustaudissa…. yööhhhh. Eiku venaas, ei sittenkään!

Ei se mitään. Olipa kyllä ihanaa. Melkein kaikki äskeiset liittyi itsekseen olemiseen, mutta ah, oli vaan hienoa huomata kuinka hyvää seuraa itselleen oli😉 On hienoa, että itse on hyvän mielen lähde! Tämä ei tosiaankaan tarkoita että olin yksin 6 kk.😀 Ei.

No. Nyt sain kirjoittaa. Ehkä aloitan uuden blogin kohta, kunhan keksin miksi. Mikä aihe.

Loppusanat: kaikki, jotka olette lähdössä vaihtoon, menkää! Se on huippu juttu kielen, kulttuurin, uusien kavereiden, maailmankatsomuksen sekä itsenne kannalta. Paljon siinä oppii itsestäänkin, kun luo uuden kaveripiirin ja elämän ulkomaille puoleks vuodeksi tai vuodeksi🙂

Kuukausi Suomessa

14 Jul

Jo yli kuukausi sitten saavuin Suomeen, kuinka kummallista.

Vaihdoin Riikassa Air Balticin konetta, ja silloin tajusin että olen todella matkalla kotiin… “Voi vittu saatana Pena, tuu ny jo tänne”, “vittu mitä leipiä nää on”. Ihan jees!

Lento laskeutui Pirkkalan lentokentälle, ja kaikkein kummallisinta oli katsoa laskeutumisvaiheessa alas, kun ainoa asia minkä näki oli metsä, kuusia, metsää, vähän lisää kuusia😀 Ja koneesta poistuttuani ulkoilma haisi epäilyttävästi kuuselle ja mustikalle… mielenkiintoinen havainto, mutta näin se on, ilma tuoksuu Suomessa paljon raikkaammalle (tai sitten Pirkkalan lentokentän sijainti oli syynä :D).

Veljen lakkiaiset odottivat juhlimistaan 4.6. ja sitten 6.6. suoraan sorvin ääreen töihin. Tuntuu kun missään ei olisi ollutkaan. Kavereihin on tullut pidettyä jonkin verran yhteyttä, mutta silti outo fiilis. Kaipuutakin takaisin löytyy! Ja oon kehittänyt suuren ihastuksen Amsterdamiin❤

Löysin vanhan tehtävälistan, jonka tein tammikuussa ennen lähtöä. Rastilla merkitty kaikki toteutetut tehtävät:

Tulppaani-tarha Lissessä [X]
Anne Frankin talo [X]
Rijksmuseum [X]
Kirjasto! [X]
Haagin ranta – Teneriffameininki! [X]
Amsterdamin vintageliikkeet [X]
Eurolines- bussihtiöllä Eurooppaan halvasti ja helposti [X]

Ei voi sanoa muuta kuin että vaihtoonlähtö kannattaa ehdottomasti. Jos siihen ikinä tarjoutuu mahdollisuus, tartu siihen. Todellakin aivan mahtava kokemus. Kliseeltä kuulostaa ja niin se onkin. Huomaan myös, että oon saanut paljon uutta tietoa eri kielistä ja kulttuureista sekä ihan yleismaailmallisista asioista. Kiteytettynä, on tapahtunut jonkinlaista kasvua.

Lisäksi voin tarjota esimerkin, miten vaihto on minua palvellut: työskennellessäni huoltoasema/kaupassa, jossa tietä kysyvät turistit eivät ole harvinainen näky, olen pystynyt hyödyntämään parantunutta kielitaitoani. Viime viikolla tuli kassalle mies, joka aloitti lauseen "bonjour", eikä kauaa tarvinnut hakea, sillä yhtäkkiä suustani tupsahti "bonjour" josta lähtikin sitten ranskankielinen keskustelu siitä, miten pääsee Kannonkoskelle. En ole ikinä Kannonkoskesta kuullutkaan, mutta hänen ranskankielisten googlemaps-lappujensa ja Keski-Suomen kartan avulla osasin ohjata häntä jonnekin (toivottavasti oikeaan suuntaan)😀 Erittäin onnellinen olin siitä, että pystyin vastaamaan ja ymmärsin!!!! Jono sai kasvaa ihan rauhassa viereisellä kassalla, sillä olin hyvin motivoitunut puhumaan ranskaa ja haastamaan kielitaitoani😀 Ranskanihan ei ole missään hyvässä vireessä, mutta hyvin mies tajusi esim. "Vous etes c'est ca" :DDD (=Te olette tämä tässä) vaikka piti sanoa "vous etes ici" (=olette tässä (kartalla))😀

Kassalla kävi myös saksalainen pariskunta mutta päätin jättää auf Wiedersehenit pois, sillä ehkä he olisivat loukkaantuneet kun yrittivät niin puhua englantia mutta aksenttia ei voinut päästä pakoon…😀

Samoin kävi norjalainen, ja meinasin heittää hollanniksi "dankjewell", mutta onneksi pysyi suussa ja olin sitten kiittämättä.

Kiitos siis Hollanti, duiiii!🙂

Englanti [x] check! Ja kohta kotiin!

30 May

…2.6. Jee! Kiva tulla Suomeen takas. Oli hauskaa, mutta Hollanti on nyt nähty. Toivottavasti Suomessakin olis vaan lämmintä. Terv. nimim. otin tänään aurinkoa 3 h ja edelleen ulkona törkeen kuuma, kello on 19:04.

Käväsin muuten tossa Englannissakin. Brightonissa, Lontoossa ja Essexissä. Ja oli kylmä, mutta onneks myös todella hauskaa. Ja onneks myös on olemassa Primark, halpojen ja kivojen vaatteiden mekka, pitkähihainen t-paita noin 4 €, tuli tarpeeseen😀

Lisää kuvia tiän päällä osiossa!

JEE! Huomenna läksiäispileet!

Ystävä tuli kylään

16 May

Jonna tuli kylään 4.-9.5.! Oli kivaa saada turistifiilis päälle😛 Käytiin Utrechtin keskustassa ja Amsterdamissa, jossa mentiin esim. Anne Frankin museoon. Oli sopivasti just Hollannin juhlapäivä, Liberation Day, 5.5., jolloin saksalaiset vetäytyi Hollannista pois, eli aika osuva päivä käydä Anne Frankin secret annexessa. Olin juuri lukemassa Anne Frankin päiväkirjaa, ja Jonna on sen lukenut muutamaankin otteeseen, joten oli ihan pysäyttävä kokemus. Ihmisiä ei siinä museossa paljonkaan naurattanut… paitsi tietenkin paria espanjalaista lukuunottamatta jotka yleensäkin käyttäytyy miten käyttäytyy.

Anne Frank patsas

Kaveri päätti laulaa ja soittaa kaikille yksin kanaalissa veneillen, Liberation Dayn kunniaksi😀 Ja ihmiset tykkäs!

A'dam

Käytiin pyörähtämässä myös Den Haagissa, joka oli tosi kiva kaupunki. Käytiin Mauris huis -museossa ja nähtiin maan kuulu tyttö ja helmikorvakoru -taulu😉

Maurits huis -museon vieressä, sisäpihalla

Maurits huis edestä takaa, seisoo ja makaa! Eli siinähän se.

Tämän ja Bakkerij Bart patonkien jälkeen katsottiin Lonely Planet karttaa ja mentiin sen ohjeiden mukaan ympäriinsä, ja kun otettiin ratikka ja jäätiin pois, ei oltukaan siellä missä Lonely Planet sanoi meidän olevan😀 Pieni 5 km heitto…Huppista Lonely Planet! Tarkoitus oli mennä minimaailmaan, mutta se oli liian kallis, joku 14 €. Mentiin sit Den Haagin rannalle, mikä oli todella upee yllätys. Den Haagin ranta on aivan sairaan kaunis. Hengailtiin siellä ja mentiin drinksulle, joka oli miestä vahvempi, riittoisa ainakin kahteen tuntiin juotavaksi sekä pieneen huppeliin😀 Ja tietenkin maistuva! Parasta!

Kaiken kruunasi Jonnan ihana seura tietenkin ja maan mainio ja miestä vahvempi, mutta silti niin herkullinen drinkki❤

Tietenkin käytiin myös Nijmegenissä moikkaamassa Jonnan kivoja kavereita, koska Jonna oli ollut myös Hollannissa vaihdossa edellisenä lukukautena.

All in all, kiva, että Jomppa tuli käymään🙂 Päätettiin, että on lähdettävä kyllä matkaileen tulevaisuudessakin. Tietenkin sitten kun meillä on rahaa ja niin edelleen…😀

Kuvat löytyy tien päältä!

Lähtö-kriisiä ilmassa

Edellisestä aiheesta JÄRKYTTÄVÄMPIIN. Siis tosi hirveetä.

Koulu loppuu joskus kesäkuun puolessa välissä, ja siellä on sitä ennen turhia, tyhjiä viikkoja jollon ei oo mitään. Ja veljellä on lakkiaiset 4.6. joten sinnehän menen, eli otan lennon Suomeen 2.6. Täällä Hollannissa on kivaa, mut päätin rationaalisesti, että jäisin siitä suoraan Suomeen, ettei tarttis pistää lentoihin yli 200 e et tulisin Hollantiin takas ja sit vasta lopullisesti pois. Mutta voi moro, nyt kun käsitin asian, tajusin että mä en ehkä halua mennä vielä Suomeen, ja nyt oon pulassa😀 Jos lähden 2.6., mulla on enää 9 pvää Hollannissa hoitaa KAIKKI asiat, kouluhommat sun muut, koska tässä välissä käyn pyörähtämässä Lontoossakin. Kuinka se muka tehdään? Ehkä jotenkin.

Toisaalta Hollanti on jo nähty ja rahat vois säästää johonkin uuteen matkaan. Mutta, miksi asia on niin hankala? Ei voi töitäkään Suomeen sopia kun on tällänen tuuliviiri! Voisko mut ilmoittaa johonkin kesäopistoon päätöksenteko-kurssille???

KAMAAALAAAA. Täällä on kivaa vaikken mitään teekkään erikoisesti, hengailen kavereiden kanssa ja juodaan viiniä😀 Ja niin, käyn toki koulussakin… :DDD Oon nyt tuhlannu 6 pvää miettimällä mitä teen, säästänkö viimeiset rahat vai tuhlaanko ne. Noh mä jatkan ajan tuhlaamista, ehkä myöhemmin tuhlaan ne rahat.

Ja miten mä saan mun kamat mahtuun ees mun matkalaukkuun?

Pariisi [x] check!

3 May

Tuli sitten Pariisissakin pyörähdettyä. Lähtö oli pe 22.4. ja sopivasti siinä edellisenä päivänä, torstaina, alkoi laatta lentää. Onneksi vatsataudit ovat suhteellisen nopeatsi ohimeneviä, mutta oli silti ihan mukava kokemus sitten päättäväisesti (“minähän menen pariisiin tänään”) matkustaa Pariisiin Eurolines-bussiyhtiön kyydissä. Matkan piti kestää 7,5 h, joka venyi loppujen lopuksi 9 h, ja bussissa piti myös olla vessa, mutta ei sitten ollutkaan. Sama homma paluumatkalla. Noh, molemmista selvittiin!

Pariisi ei ollut niin romanttinen kaupunki mitä höpötetään, ja kuinka romanttista onkaan maksaa 0,5 l Heinekenistä 9 euroa – ei kai kauheen. Hienoja rakennuksia ja paikkoja kyllä riitti, ja kävelyä kertyikin päivässä helposti vähintään 8 km…

Pitihän sitä käydä myös Louvressa ja sotamuseossa. Onneksi molemmat olivat ilmaisia alle 25-vuotiaille, joten rahaa tuli säätettyä, mutta museossa pyörittyä. Louvre on ihan liian iso. Ja sinne eksyy helposti, vaikka oliskin kartta kädessä.

Tiivistettynä, kiva kaupunki, täytyy mennä vielä uudestaan. Sieltä löytyi kivoja vintage-putiikkejakin, ja ostin laukun 20 eurolla täältä😛

Kun palasin Utrechtiin, oli Queen’s day, kuningattaren synttärit (edellisen kuningattaren; nykyinen, Beatrix ei viitsinyt rikkoa perinnettä ja vaihtaa päivää tammikuulle omille synttäreilleen) ja koko Hollanti oli sekaisin. Oranssia väriä vilkkui ympäriinsä ja diskojumputus kaikui korvissa. Periaatteessa niin kuin vappu, mutta ihmiset pukeutuneet rajoittuneemmin, vaan oranssiin…

Utrecht on myös yhtäkkiä muuttunut aivan vihreäksi, ai ai… Kevät/kesä on täällä kyllä todella paljon enempänä kuin Suomessa.

Til next time!

Lämmintä piisaa

21 Apr

Huh, onpa ollut kiirettä.

Kävin Ranskassa 29.3.-7.4.2011, matkasta voi nähdä muutaman kuvan Tiän päällä -osiosta. Etelä-Ranskan kaupungit Toulouse, Montpellier, Nimes ja Avignon nähty siis.

Saavuttuani kotiin ihanalta matkalta tuli koti-ikävä, tai ehkä se oli se niin paljon puhuttu kulttuurishokki, kun oli ollut niin kiva loma, ja Utrecht tuntui ihan tylsältä paikalta. Siitä kuitenkin loppujen lopuksi selvittiin, mieli parani kun keksi tekemistä.

Heti matkan jälkeisenä päivänä tapasin Suomessa vaihdossa olleet tyttökaverini, ja olimme ensin Utrechtissa päivän, sitten Amsterdamissa päivän, josta suuntasimme autolla Belgiaan toisen ystäväni kotiin ja sitten seuraavan päivänä vielä Brysseliin. Matka kesti 8.-10.4., aika paljon nähty vähässä ajassa!

Vanhempani kävivät kylässä 13.4.-17.4., ja oli kiva näyttää heille missä asun ja millainen paikka Utrecht on. Matkasimme myös Amsterdamiin, mistä löytyi taas uusia mukavia paikkoja ja kun tutkiskeli ympärilleen. Näimme myös muuton hollantilaisittain, mikä siis tarkoittaa, että talon katon rajassa olevan koukun ympärille laitetaan sellainen narusysteemi jolla nostetaan tavarat (kyllä, hyllytkin) ikkunan kautta yläkertoihin, sillä rappuset ovat liian kapeat ja jyrkät tavaroiden siirtelyyn. Aika hidasta puuhaa narun kanssa muuttaminen.

Katon rajassa oleva koukku kuvassa!


Hollantilainen muutto. Näkyy vähän huonosti.


Kun äiti ja iskä lähtivät, ilma parani Euroopan parhaaksi, ja tuloksena jatkuva auringonotto ja ehkä jopa lievä palamiskokemus….eh. Sää on niin kuin Suomen kesällä. Mekko päälle ja menoks, aurinko vaan porottaa! Aivan ihmeellistä, ja eilen kuulemma Suomessa satoi lunta…. Mutta Suomessa olevat ei saa masentua, Suomeenkin luvattu ennätyslämmintä pääsiäistä.

Auringonottomaisema, Cambridgelaanin pihalla


And then our very own evening terrace and some beer😀

Viime tiistaina oli myös kivat bileet, kanadalaiset pitivät Canadianrama-bileet, joissa oli “kanadalaista” ruokaa ja kanadalaista viihdykettä, esim. flip cup juomapeli, jossa ensimmäinen juo, ja sitten laittaa punaisen kertakäyttömukinsa (red cup), pöydän reunalle oikein päin, ja tarkoitus on sormen päälle napauttaa mukin pohjaa niin, että muki kiepsahtaa väärinpäin. Heti, kun edellinen on saanut mukinsa väärinpäin, seuraava saa juoda, ja taas napauttaa mukiinsa ja seuraava juo jne. Olin viimeinen, ja olinkin salainen lahjakkuus! Pelasimme peliä monesti ja sain aina ensimmäisellä yrityksellä mukin napautettua, ja juomahan juotiin niin nopeasti ettei ehtinyt edes ajatella😀 Tyttöjoukkueemme voitti joka kerran, ja vastapuolueen “mukahyvätflipcup-pelaaja” -pojat sekä tytöt menettivät kasvonsa ja pahasti. Nyt minut kuulemma halutaan national teamiin.

Eipä kai sitten muuta. Huomenna, perjantaina, Pariisi kutsuu!😉

Carnival in Maastricht

20 Mar

Jee! Hollantilainen vappu! Tällä kertaa karnevaali pidettiin around 3.-9.3.2011.

Lyhyesti: Karnevaali on perinteisesti Etelä-Hollannin juttu ja sillä on uskonnolliset juuret. Nykyään jutun nimi on kuitenkin se, että KAIKKI pukeutuvat ja KUNNOLLA, töllöttävät paraatia ja muiden outoja asuja, syövät ja juovat kaljaa. Ei mitään hilettä vähän hiuksiin ja söpöjä korvia, vaan kunnolla siittä niin leijonapuku tai iso kärpänen tai mitä vaan kunhan oot kunnolla ja oot pistänyt siihen aivan sairaasti rahaa. Ruuaksi syödään joko kroketteja (hollantilainen perinneruoka, tai patukka, en tiedä miten sitä voi kuvailla :D), isoja ranskalaisia majoneesilla tai munkintapaisia uppopaistettuja rusina-taikinapalleroita, nam. Juomapuoli koostuu oluesta, jota myydään joka paikassa ulkona pienissä kojuissa. Lasin kanssa saa sitten kulkea ympäriinsä mihin vaan, sillä koko kaupunki on nimetty anniskelualueeksi😀

Hauska oli huomata, että keski-ikäiset ja vanhat ihmiset olivat eniten innoissaan. Kuitenkin koko ikäkirjo oli liikkeellä, lapsiperheistä mummoihin ja vaareihin. Miehet, naiset ja lapset, kaikki olivat pukeutuneet. Harva kulki normaaleissa vaatteissaan. Aivan ihmeellistä. En usko, että Suomessa tämä olisi ikinä mahdollista… Keski-ikäiset vappuna rälläämässä eniten?😀 Jos isäni pukeutuisi vappuna todella innoissaan esim. paholaiseksi, perhoseksi tai tiikeriksi, saattaisin huolestua. Ei sillä, etteikö se olisi hauska juttu tai sallittua, mutta kokemukseni mukaan miespuoliset henkilöt Suomessa eivät välttämättä ihan hollantilaisten tavoin innostu karnevaalimeiningistä… Oluen suhteen ongelmaa tuskin olisi, mutta pukeutumisen kyllä!

Iskälle kuitenkin vinkkejä, jos innostutkin:

Ja SIINÄPÄ OIVA ESIMERKKI! Ens vapuksi heti?


Ehkä vähän pinkkiä? Ja lampun varjostinta?


Kannibalismi Kunniaan Ry


...

Suoraan safarilta!


Aika tylsä, mut silti.

Itse pukeuduin roskasäkkiin ja kultasiin legginseihin, päähän pistin huivin ja kulmakarvat vedin kajaalilla yhteen😀 Ripaus mustaa kajaalia molempiin poskiin esittämään likaa ja tadaa, trashy gipsy look oli valmis. Näytin ehkä enemmän roskapönttöjen sankarilta.

Ei muuta kun karnevaaleille! Pakkohan ne on nähdä jos sattuu Hollannissa olemaan. Maastrichtin lisäksi karnevaaleilla voi piipahtaa esim. Hertegen Boschissa (tai jotain sinne päin), Eindhovenissa tai jossain vielä mutta unohdin sen just äsken. Maastricht on isoin joka tapauksessa, ja kiva kaupunki.

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.